Forever - onnistumisen asiantuntija

Tammikuu lähestyy ja kuntosalilla saattaa olla tavallista enemmän ihmisiä. Uudenvuodenlupaukset on tehty ja uudet innokkaat harrastajat ovat löytäneet tiensä kuntosalille. On hienoa, että ihmiset innostuvat liikkumaan ja kuntosali kuuluu tietenkin kaikille. Ruuhka-ajat voivat kuitenkin tuntua treenaajista hankalilta, mutta keräsimme muutamia vinkkejä, joilla selviät kuntosalin ruuhka-ajoista helpommin.

Pidä turvavälit

On jokaisen treenaajan vastuulla pitää huolta, että pysyt tarpeeksi kaukana muista treenaajista. Turvavälejä tulee noudattaa myös kuntosalilla.

Suunnittele harjoitus niin, että sinun ei tarvitse kulkea ympäri salia

Mahdollisuuksien mukaan pyri tekemään harjoitus, jossa pystyt tekemään monta liikettä yhdessä kohdassa, jolloin et joudu kulkemaan ympäri salia. Kuntopiirimäiset harjoitukset kannattaa jättää pois kuntosalilla ruuhka-aikoina.

Älä varaa laitteita

Käytä yhtä laitetta kerrallaan, jotta laitteita riittää kaikille. Jos pidät tauon laitteesta, nouse ylös ja anna muiden käyttää laitetta taukosi aikana.

Kysy rohkeasti

Jos näet jonkun muun käyttävän laitetta, jota haluaisit käyttää, kysy rohkeasti toiselta kuntoilijalta esimerkiksi montako sarjaa hänellä on jäljellä. Näin et joudu odottelemaan epätietoisena ja toinenkin treenaaja tietää, että odotat laitteeseen pääsyä.

Sopu sijaa antaa

Huomioi muut salilla kävijät ja anna kaikille oma tila harjoitteluun. Anna ymmärrystä vasta-alkajille, jotka eivät ehkä vielä tiedä, miten toimia kuntosalilla. Ole ystävällinen ja auta tarvittaessa. Sen sijaan aloittelijan kannattaa huomioida ympäristöään ja ottaa vastaan neuvot, jos niitä saa.

Älä levittäydy pukuhuoneessa

Kun kuntosalilla on ruuhkaista, on myös pukuhuoneissa ruuhkaa. Käytä vain yhtä kaappia ja pidä tavarasi mahdollisimman tiivistii, ettet vaikeuta muiden salilla kävijöiden toimintaa pukuhuoneessa.

Pidä tilat siistinä

Siivoa omat jälkesi niin salilla kuin pukuhuoneessakin.

Pidä huolta omista tavaroistasi

Muista lukita pukuhuoneen kaappisi ja pidä tavarasi lähettyvilläsi myös salin puolella.

Näillä vinkeillä harjoittelu kuntosalin ruuhka-aikoina on hieman helpompaa. Muista. myös, että ruuhkat eivät yleensä kestä paljon tammikuuta pidemmälle ja kävijämäärät tasaantuvat pikkuhiljaa. Toimi itse ohjeistuksien mukaisesti ja anna muille treenaajille tilaa, niin hekin antavat sinulle.

Kuntosalilla harjoittelu onnistuu helposti Foreverilla.

 

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever-kuntoklubit