Forever - onnistumisen asiantuntija

Kevät lämpenee kovaa tahtia ja se tarkoittaa, että myös t-paita- ja toppikelit ovat pian täällä. Monelle allit ovat ongelmakohta, joka häiritsee nimenomaan silloin, kun haluaisi käyttää paitoja, joissa käsivarret näkyvät. Allit ovat yleinen ongelma, mutta onneksi niiden treenaamiseen on helpot keinot. Tällä treenillä kiinteytät ojentajalihaksia ja poltat rasvaa, jolloin myös allit saavat kyytiä.

Miten saada allit pois?

Muistutetaan ensimmäisenä tärkeimmästä, rasvanpolttoa ei voi kohdistaa tiettyyn kehon osaan. Vaikka tekisit kaikki käsiliikkeet, joita ikinä keksit, et pysty kohdistamaan rasvanpolttoa ainoastaan käsivarsiin, vaan rasvaa palaa koko kehosta. Muista siis tämä ja kiinnitä käsitreenien lisäksi ruokavalioon ja aerobiseen liikuntaan, niin saat varmemmin allit kiinteiksi. Yleistä aktiivisuutta voit lisätä esimerkiksi ottamalla viikko ohjelmaasi kaksi kävely- tai hölkkälenkkiä, kestoltaan n. 45–60 minuuttia.

Allit kiinteiksi monipuolisella treenillä

Näillä liikkeillä pidät huolen, että ojentajasi ovat kunnossa ja kun rasvaa palaa ne tulevat kauniisti esiin.

Dipit

Dipit voit suorittaa esimerkiksi laitteessa, penkillä tai perinteisessä dippitelineessä esimerkiksi kuminauhaa apuna käyttäen. Tärkeintä on, että pystyt tekemään tarpeeksi monta toistoa, joten valitse liikkeistä sellainen versio, jossa pystyt tekemään noin 10–15 toistoa kerralla.

Kuntosaliohjelma 2 kertaa viikossa Kuntosaliohjelma 2 kertaa viikossa

Lankkuasennosta punnerrusasentoon nousu

Asetu tukevasti lankkuasentoon kyynärpäiden varaan. Aloita liike siirtämällä oikea käsi punnerrusasentoon, vasen seuraa perässä ja tekee saman liikkeen. Tämän jälkeen siirry punnerrusasennosta käsi kerrallaan takaisin kyynärpäiden varaan. Tällä liikkeellä saat kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kädet tekevät töitä ja keskivartalo aktivoituu pidossa!

Ojentajat taljassa

Asetu seisomaan kasvot kohti taljaa ja ota taljasta kiinni niin, että kyynärpäät pysyvät lähellä kylkiä. Ala suoristamaan käsiä, edelleen pitäen kyynärpäitä paikallaan. Näin saat liikkeen kohdistettua ojentajiin.

Kuntosaliohjelma aloittelijalle Kuntosaliohjelma aloittelijalle

Ojentaja punnerrukset

Asetu muuten tavalliseen punnerrusasentoon, mutta aseta kädet kapealle suoraan hartioiden alle, sormet osoittavat suoraan eteenpäin. Tee punnerrus niin, että kyynärpäät pysyvät mahdollisimman lähellä kylkiä. Voit tehdä punnerrukset myös polvet lattiassa.

Muista ojentajien lisäksi tehdä tasapainon vuoksi myös esimerkiksi hauiskäännöt, jolloin saat käsille monipuolisempaa rasitusta ja lihaksisto pysyy tasapainossa. Kiinteydy ja treenaa allit pois käsipainoilla, laitteilla ja kehonpainoliikkeillä.

Kokeile esimerkiksi tätä treeniä, jossa rasva palaa ja lihakset kiinteytyvät!

Viisi kierrosta:
16x dippi

16x burpee (yleisliike)

14x lankkuasennosta punnerrusasentoon nousu

14x kyykkyhyppy

12x ojentajat taljassa

12x askelkyykkyä vuoro jaloin

10x ojentaja punnerrukset

10x hauiskäännöt käsipainoilla

Aloita treenaaminen tänään!

Verkkokauppaan

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever-kuntoklubit