Forever - onnistumisen asiantuntija


Kevät on aikaa, jolloin lenkkipoluille siirtyminen alkaa houkuttelemaan yhä useampia meistä. Jokaisella meillä on oma juoksutyylimme ja sen seurauksena omat virheasentomme ja kireytemme, jotka saattavat aiheuttaa kipuja alaraajoihin tai vaikkapa selkään.

Onko juokseminen sinulle hankalaa tai tuoko se sinulle kipuja? Jos vastaat kyllä, kannattaa ehdottomasti lukea tämä teksti loppuun ja ottaa selvää mikä mahdollisille ongelmille altistaa, mitä asialle voi tehdä sekä tarkistuttaa oma askellus, ennen kuin edes suunnittelet ostavasi uusia lenkkikenkiä tänä keväänä.

Juostessa esimerkiksi pitkiä matkoja kohtuullisen usein, rasitusvammoja saattaa ilmaantua ja usein niistä muodostuu pitkäaikaisia, kroonisia vaivoja. Akuutteja vammoja voivat olla muun muassa nilkan venähdys, reisilihaksen venähdys tai ihan vaan niin sanottu ”lihasjumi”. Rasitusvammoja voivat aiheuttaa juoksussa useasti toistuvat virheasennot- ja liikkeet. Siksi on tärkeää kehittää juoksutekniikkaa ja välttää virheliikkeitä. Liian nopeasti juoksutehon ja -määrän lisääminen saattavat aiheuttaa nivelvaivoja, koska juoksuaskeleella alaraajan niveliin kohdistuu painovoiman ansiosta kolme kertaa kehon painoa vastaava kuorma. Erilaiset juoksu- ja kävelytyylit vaikuttavat alaraajan niveliin kohdistuviin voimiin ja niiden biomekaniikkaan. Liiallinen ja yksipuolinen kuormitus on riskitekijä alaraaja- sekä selkävaivoihin. (Oser ym. 2013). (Kulmala 2015, 15; UKK-instituutti 2015a.)

Ennaltaehkäisevä tutkimus säästää kehoa rasitusvammoilta

Alaraajojen krooniset ja akuutit vammat vaativat usein fysioterapiaa. Mitä jos ennen vammoja oltaisiinkin tarkistettu fysioterapeutin kanssa, että onko askellus hyvällä tasolla, jotta vammoja ei ilmaantuisi lainkaan? Lukuisilla liiketesteillä sekä askelanalyysillä saadaan selville rajoitteet ja virheasennot, joita vartalosta löytyy ja niihin vaikutetaan meillä Forever Fysiolla fysioterapian ja hieronnan keinoin.

“Ihminen on luotu pystyasentoon, kulkemaan kahdella jalalla. Jo yleiset liikuntasuosituksetkin kannustavat meitä ottamaan 10 000 askelta päivässä. Alaraajojen mahdolliset virheasennot heijastuvat näiden askelien aikana muualle kehoon ja saattavat aiheuttaa esim. kiputiloja selässä. Jalat ovat kehosi tukipilarit, ne vaikuttavat selkään sekä koko kehosi hyvinvointiin. Kun jalkojesi nivelsiteet, lihakset, nivelet ja lihasjänteet toimivat harmonisena toimintaketjuna, ei alaraajan hyvinvointiin yleensä kiinnitetä huomiota. Kun toimintaketju pettää tai katkeaa jostain kohtaa, kohdistuvat vaikutukset lantion kautta selkään ja muihin kehonosiin aiheuttaen esimerkiksi lihas- ja nivelkipuja.” (Selkäliitto)

Forever Fysion askelanalyysi varmistaa turvallisen liikkeellelähdön.

Askelanalyysissamme saat opastusta mm. oikeanlaisesta askelluksesta, informaatiota kehon tämän hetkisestä tilanteesta sekä vinkkejä alaraajojen lihasvoiman ja liikkuvuuden parantamiseksi. Jos koet, että juokseminen ei suju, tuottaa kipua tai muuten vaan haluat ennaltaehkäistä tulevaisuuden kävely- ja juoksuvaivoja niin ole yhteydessä rohkeasti. Tämän analyysin avulla on hyvä ottaa ennakkolähtö kevään lenkkikauteen!

Ota yhteyttä ja varaa aikasi askelanalyysiin minulle tai oman klubisi fysioterapeutille kotisivuiltamme. Minä vastaanotan asiakkaita pääkaupunkiseudulla Espoon Leppävaaran LITE-toimipisteessämme. Tavoitat minut sähköpostitse markus.torma(at)foreverclub.fi tai jättämällä soittopyyntöä puhelimeeni 044 493 4839.

 

Markus Törmä
Fysioterapeutti
Forever Helsinki Oy / Forever Lite Leppävaara

 

Lähteet:

  • Kulmala, Juha-Pekka 2015. Juoksu- ja kävelytyyli näkyy nivelten kuormittumisessa ja kulumisessa.
  • Oser, Sean M., Oser, Tamara K. & Silvis, Matthew L. 2013. Evaluation and treatment of biking and running injuries.
  • Selkäliitto. Selkäkanava. Jalkojen toiminta vaikuttaa selän terveyteen.

Lähde liikkeelle

Lähde kevyesti ja turvallisesti liikkeelle juoksukauteen, aloita askelanalyysillä.

Madalla kynnystäsi lenkille lähtöön turvallisesti juoksumatoillamme. Varaa aikasi edulliseen askelanalyysiimme, ja varmista kevyt mieli sekä askellus samalla kertaa.

Tarjoamme nyt fysioterapeutin suorittaman askelanalyysin vain 35 eurolla. 45 minuutin tapaamisen aikana saat tietoa ryhdistäsi, kehosi yleistilasta sekä tarkemmin alaraajojesi liikkuvuudesta, lihasvoimasta sekä askelluksesi biomekaniikasta.

Tarjous on voimassa 31.5.2022 saakka. Varaa aikasi asiakaspalvelusta tai suoraan Fysiostamme.

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Markus Törmä Fysioterapeutti