Forever - onnistumisen asiantuntija

Krista Bakker

Krista Bakker on ensimmäinen suomalainen naisgolfari, joka on yltänyt mitalisijoille sekä MM-, että EM -kilpailuissa. Eniten arvokisamitaleita voittanut suomalainen golfari.

“Olen aloittanut treenaamaan Foreverilla joulukuussa. Itse olen kovasti tykästynyt isoihin tiloihin, jossa pystyy monipuolisesti liikkumaan. Aloitan yleensä harjoittelun soutamalla ja teen lisäksi lämmittelyliikkeitä. Core -tila on osottautunut minulle kaikista hyödyllisimmäksi. Lisäksi toiminnallisella ForeCross-puolella tykkään heittää kuntopalloa seinään, siinä saa hyvin tehtyä räjähtävää treeniä.

Golfarille kaikista tärkeintä on, että ennaltaehkäisee vammat kropassa.

Sen takia kehonhuolto on erittäin tärkeää ennen ja jälkeen treenin. Itselläni on ollut hieman alaselässä ongelmia, minkä takia joudun vahvistamaan muutamia kohtia kropassa erityisen paljon. Ammattilaiselle fysiikkaharjoittelu on jokapäiväistä, jotta keho pysyy hyvänä. Olennaista on olla myös jonkinlainen personal trainer tai fysioterapeutti, jolta saa ohjeet päivittäiseen treenaamiseen. On hyvä huomioida, että tekee oikeita liikkeitä oikealla tavalla.

Itse golfarina olen oppinut sen, ettei ole tärkeintä kuinka paljon nostaa rautaa.

Räjähtävyys ja syvät lihakset sen sijaan ovat olennaisia hyvälle swingille. Peruskunto täytyy olla riittävällä tasolla, kun pelataan monta kilpailua putkeen. Sen takia tykkäänkin treenata kovasti fysiikkaa, jotta on myös mentaalisesti vahvempi.

Tällä hetkellä minulla on käynnissä off-season, jolloin treenataan enemmän fysiikkaa. Golfkausi alkaa vasta maalis-huhtikuussa, jolloin aletaan panostamaan kunnolla lajiin.”

Krista Bakker, 24-vuotias golfammattilainen.  


  •  Ladies European Tour – debyytti 17-vuotiaana
  • Ensimmäinen suomalainen naisgolfari, joka on yltänyt mitalisijoille sekä MM-, että EM -kilpailuissa, eniten arvokisamitaleita voittanut suomalainen golfari.

3. sija joukkue MM-kisoissa 2012
2. sija joukkue MM-kisojen henk. koht. tuloksissa 2012, 72-70-69-69 (-8)
3. sija henk. koht EM-kisoissa 2013, 75-68-73-66 (-2)
3. sija joukkue EM-kisoissa 2013

  • Kaksi top 10-sijoitusta Ladies European Tourilla (Lalla Meryem Cup, 2016 ja Deloitte Ladies Open, 2014)
  • Voitto, kahdesti toinen ja kauden päätteeksi 5. sija LET Access Series -rahalistalla 2015
  •  Neljä vuotta ammattilaisena (2014, 2015, 2016, 2017) Ladies European Tourilla, täysi pelioikeus vuodelle 2018

Tulevalla kaudella tavoite on nousta Ladies European Tourin rankingissä entisestään ja päästä mukaan ainakin yhteen major-turnaukseen, missä maailman parhaat naisgolfarit kohtaavat. Lähitulevaisuuden tavoite on pelata Tokion olympialaisissa 2020 sekä nousta viiden vuoden sisällä maailman kovimmalle kiertueelle, LPGA tourille. Uran päätavoite on voittaa major-kilpailu sekä päästä mukaan Solheim Cup-joukkueeseen, johon valitaan Euroopan ja Amerikan parhaat naisgolfarit joka toinen vuosi pelattavaan haasteotteluun.

 

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever-kuntoklubit