Forever - onnistumisen asiantuntija

Treenaaminen on mahtavaa ja olo treenin jälkeen euforinen. Hyvä olo koukuttaa ja saa pontta motivaatiolle, mutta palautuminen treenistä saattaa unohtua kokonaan. Kuinka tärkeää on palautumisen edistäminen?

Kipeät lihakset, revähdykset ja muut loukkaantumiset muistuttavat palautumisen tärkeydestä. Kipeät lihakset kuuluvat asiaan, varsinkin jos on tehnyt rankan treenin. Pidemmäksi ajaksi jumittuneet ja todella kipeät lihakset eivät kuitenkaan ole hyvä asia, vaan ne kertovat, että palautuminen treenistä on ollut vajavaista eikä lihasten palautumiseen ole varattu riittävästi aikaa. 

Miten palaudun treenistä?

Aika on usein kortilla ja riittävä palautuminen esimerkiksi salitreenistä jää lyhyeksi. Palautumiseen olisi hyvä keskittyä ja tehdä se kunnolla. Näin vältyt loukkaantumisilta. Muista, että loukkaantumiset estävät sinua treenaamasta täysipainotteisesti ja tauko saattaa olla pitkä. Palautumisesta ei siis kannata oikoa.

Palautuminen treenistä on tärkeimpiä tekijöitä treenaamisessa

Hyvän palautumisen peruspalikat

Lepo

Oletko kuullut, että nukkuessasi kehosi korjaa itseään. Yöunet ovat siis erittäin tärkeät kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Jos sinulla on nukahtamis- tai univaikeuksia, kannattaa ne ottaa tosissaan. Jos et itse onnistu saavuttamaan laadukasta lepoa, ota yhteyttä lääkäriin. Pidempiaikainen univaje vaikuttaa elämänlaatuun ja tuo ongelmia myös jaksamiseen ja treenaamiseen. Palautuminen treenistä hidastuu huomattavasti, jos lepo ei ole riittävää tai laadukasta.

Ravinto

Jos olet tottunut syömään epäterveellisesti ja epäsäännöllisin väliajoin, korjaa tämä epäkohta nyt. Terveellinen ja monipuolinen ravinto säännöllisessä rytmissä 2-3 -tunnin välein, on suuressa arvossa myös palautumisessa. Älä siis laiminlyö itseäsi syömällä huonosti. Muista kuitenkin, että kuntoilija voi välillä lipsua ruokavaliossaan, kunhan ravintoympyräsi on pääsääntöisesti kunnossa. Pieni herkuttelu silloin tällöin ei kaada maailmaa.

Nesteytys

Muista nauttia päivän aikana riittävästi nesteitä. Vesi on paras sekä janojuomana että treenin aikana. Jos teet rankkaa treeniä, kannattaa nauttia urheilujuomia tai palautusjuomia veden lisäksi palautumisen edistämiseksi. Riittävä nesteytys on tärkeää, jotta ravintoaineet imeytyvät ja kuona-aineet poistuvat kehosta.

Hyviä keinoja edistää palautumista

Venyttely

Muista venytellä treenien jälkeen. Rankan salitreenin vastapainoksi kannattaa ottaa treeniohjelmaan esimerkiksi syvävenyttely, jooga tai pilates. Näin kehosi saa monipuolisesti kaikenlaista liikuntaa ja tasapaino säilyy. Pelkkä salitreeni saattaa tehdä sinusta jäykän.

Hieronta

Käy silloin tällöin hierojalla. Se tekee hyvää lihaksille ja rentouttaa kehon sekä mielen. Hieronta on oiva keino edistää palautumista. Käy siis säännöllisesti hierojalla, jos sinulla on siihen mahdollisuus.

Kylmähoito

Aremmankin kannattaa kokeilla kylmähoitoa lihaksille. Voit käydä joko avannossa tai jääkylmässä kylvyssä. Kylmä suihkukin tekee jo hyvää. Se saattaa aluksi tuntua epämiellyttävälle, mutta kylmään tottuu äkkiä ja seuraava kerta ei tunnukaan enää niin inhottavalle. Kylmähoidon on todettu nopeuttavan palautumista ja urheilijat käyttävät sitä hyödyksi.

Kaupoista löytyy myös paljon erilaisia kompressiovaatteita, kuten trikoita, sukkia ja säärystimiä, jotka tehostavat verenkiertoa. Näitäkin kannattaa kokeilla, jos esimerkiksi jalat väsyvät herkästi treenatessa. Muista myös, että lämmittely ja jäähdyttely ennen ja jälkeen treenin auttaa palautumiseen, joten tee ne huolella. Kun nämä palaset ovat kohdallaan ja pidät itsestäsi huolta, palautuminen treenistä sujuu loistavasti. Hyvästi siis treeniä rajoittavat fyysiset tekijät!

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever-kuntoklubit

Suosittelemme myös