Forever - onnistumisen asiantuntija

Proteiinin puute on mahdollinen ja sen oireet kannattaa tunnistaa. Proteiinin puute vaikuttaa moneen asiaan.

Mitähän aamun palaverissa sovittiin?” “Hiukseni ovat ohentuneet ja huonossa kunnossa, vaikka hoidan niitä tunnollisesti…” “Tämä flunssa ei parane ikinä!” “Turha käydä salilla, kun tuloksia ei tule…” Nämä oireet saattavat johtua useastakin asiasta, mutta yksi syy voi kuitenkin olla proteiinin puute.

Kiireisessä elämänrytmissä tulee joskus syötyä miten sattuu. Huomaamatta et saa tärkeitä ravintoaineita. Tällöin ei välttämättä ajattele, että kyseessä voi mahdollisesti olla niinkin yksinkertainen syy, kuin proteiinin puute.

Proteiinin puute vaikuttaa laajasti

Jos edellisten lisäksi treenaat vielä säännöllisesti, on todellakin syytä kiinnittää huomiota siihen, mitä syöt. Proteiini on tärkeä lihasten rakennusaine. Proteiinin puute ja treenaaminen, erityisesti treenin edistyminen, kulkevat käsi kädessä. Proteiinin puutteella on suuri vaikutus siihen, kuinka treenisi sujuu. Kuntosalitreeni ei kulje, painot tuntuvat raskailta ja treeni ei tuota toivottuja tuloksia. Proteiinin puutteen vuoksi lihaksesi eivät kasva. Päinvastoin saatat jopa laihtua. Tämä syö motivaatiota ja tekee mieli luovuttaa. Kuulostaako tutulle?

Älä huoli, tee korjausliike ensimmäisenä ruokavalioon. Varmista, että saat tarpeeksi proteiinia, jolloin voit sulkea proteiinin puutteen pois, jos oireet eivät helpota. Tarvitset proteiinia päivässä normaalisti noin 1,1-1,3 g per painokilo, eli jos painat 70 kiloa, tarvitset proteiinia noin 80-90 g päivässä. Jos treenaat paljon tai laihdutat, kannattaa proteiinia nauttia hiukan enemmän.

Epäsäännöllisten ruokailutottumusten korjaus tuo varmasti tukun hyviä vaikutuksia kehollesi. Syö terveellisesti parin kolmen tunnin välein. Katso, että sinulla on lähes joka aterialla jotain proteiinipitoista saatavilla. Proteiini hillitsee sokerinhimoa, joten riittävästä proteiinin saannista huolehtiminen auttaa pitämään herkuttelun kurissa. Proteiinipitoinen ruoka voi olla myös täysin kasvispitoinen.

proteiin puute vaikuttaa

Hyviä proteiininlähteitä sekasyöjille:

  • kala, liha, kana
  • kananmunat
  • maitotuotteet
  • juustot
  • palkokasvit

Hyviä proteiininlähteitä kasvissyöjille

  • palkokasvit
  • pähkinät
  • täysjyväviljat
  • siemenet

Lue myös: Suosituimmat proteiinipitoiset kasvikset tosi treenaajalle

 

Monipuolinen ruokavalio estää proteiinin puutteen

Kun saat tarpeeksi proteiinia ruokavaliostasi, huomaat taas jaksavasi paremmin. Proteiinin puute ei tule, jos syöt terveellisesti. Ajatus kulkee kirkkaammin proteiinin puutteesta johtuvien päänsärkyjen hellittäessä. Myös hiuksesi ja kyntesi ovat paremmassa kunnossa. Treeni kulkee ja lihaksesi saavat muotoa. Unenlaatukin paranee huomattavasti. Aamuisin tunnet itsesi virkeäksi hyvin nukutun yön jälkeen.

Muista myös vitamiinit

proteiinin puute vaikuttaa

Ajoittaiset heittelyt ruokavaliossa eivät haittaa, mutta pyri ylläpitämään säännöllistä ja terveellistä ruokavaliota. Näin saat kaikki tarpeelliset ravinto- ja hivenaineet. Proteiinipitoista ruokavaliota noudattava ei tarvitse mitään ylimääräisiä kommervenkkeja. Saat tarvittavat proteiinit perusruoasta, myös jos olet vegaani. Ylimääräinen proteiini varastoituu kehossa rasvaksi, joten liika on liikaa. Jos sinulla on paljon allergioita tai muita rajoitteita ruokavaliossasi, voit käyttää proteiinilisiä.

Lue myös: Valmis kiertävä ruokalista – helppoa ja monipuolista

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever-kuntoklubit

Suosittelemme myös