Forever - onnistumisen asiantuntija

Onko jo liian myöhäistä aloittaa kesätreeniohjelma? Ei ole! Mitään suuria painonpudotuksia tai kunnon räjähtävää nousua ei ehkä kannata odottaa alkukesäksi, mutta aloittaminen ei missään nimessä ole myöhäistä. Kun aloitat kesätreeniohjelman nyt, voit saada itsellesi positiivista fiilistä ja kipinää jatkaa treenaamista koko kesän. Parhaimmillaan treeni voi jatkua vielä kesän jälkeenkin.

Kesäkunto voi tarkoittaa monelle meistä montaa eri asiaa. Toisille se tarkoittaa sitä, että viihtyy kesävaatteissaan paremmin. Toiselle sitä, että jaksaa kesäiset treenit ja touhut tehokkaammin. Kolmannelle se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kesän henkinen energia saadaan valjastettua myös kehon fyysiselle puolelle. Tarkoitti kesäkunto sinulle mitä tahansa, on nyt vielä hyvä hetki aloittaa kesätreeniohjelma, jonka avulla tavoitteesi onnistuvat.

Millainen kesätreeni?

Hyvä lähtökohta treenille olisi, että se sisältää 2-3 lihaskuntotreeniä ja 2-3 aerobista treenipäivää viikossa. Lepopäiviä on hyvä jättää kaksi, vähintään yksi joka viikolle. Toisena lepopäivänä voit myös harjoittaa palauttavaa liikuntaa, kuten kävelyä tai joogaa.  Koska kesällä erilaisten treenimahdollisuuksien kirjo on todella kattava, ei ehkä kannata kiveen kirjoittaa sitä, mitä tekee. Kunhan huolehtii siitä, että saa monipuolisesti treeniä lihaksille sekä tasaisesti myös aerobista treeniä, eli kestävyysharjoittelua. Molemmat näistä ovat tärkeä osa meidän kokonaisvaltaista hyvinvointiamme.

Kesätreeniä tehdessä on hyvä muistaa kotimaan vaihtuvat sääolot. Välillä on kuumaa hellettä ja välillä sadetta sekä tuulta. Siitäkään syystä sen tarkempaa treenikalenteria ei välttämättä ole pakko kirjoittaa valmiiksi. Joskus voi olla mahtava ilma lähteä vaikkapa tennistä pelaamaan ja välillä taas on mukavampi mennä sisätiloihin jumppaamaan. Katso avoimin mielin aamulla ikkunasta ulos ja päätä vasta silloin, mitä liikuntaa voisit tänään tehdä. Seuraavaksi esitellään tarkemmin kesätreenauksen ohjelmia eri tarkoituksiin.

Kesätreeniohjelma

Kesätreeniohjelma

Aerobinen liikunta 2-3 kertaa vko, vähintään 30 min kerralla.

Lenkkeily (reipas kävely tai juoksu, älä unohda myöskään maastossa liikkumista)

Pyöräily

Porrastreeni

Uinti

Pallopelit

Rullaluistelu

Jumppa

Soutuveneily

Tanssi

Lihaskunto 2- 3 X vko. Käy viikon aikana läpi kaikki lihakset.

Kuntosaliharjoittelu – valitse itsellesi sopiva kuntosaliohjelma tästä

Kahvakuulatreeni

Ryhmäliikunnan lihaskuntotunnit

Ulkoilupuiston lihaskuntolaitteet

Kehonpainolla harjoittelu

Lepo ja palauttava 1-2 X vko.

Makaa aurinkotuolissa ja lue hyvää kirjaa

Kevyt kävely

Suppailu

Pilates tai kevyt jooga

Venyttely

Minigolf

Frisbeegolf

Kevyet puutarhatyöt

Uinti

Kesätreeniohjelma- ei ole liian myöhäistä!

Nauti kesästä ja treenistä

Tärkein ohje kesätreeniohjelmaan on yksinkertainen: nauti. Liikunta parhaimmillaan tuo sinulle iloa niin fyysiseen kuin henkiseenkin hyvinvointiin. Kun liikunta on mielekästä, eikä väkisin tapahtuvaa puurtamista, on todennäköisempää päästä myös toivottuun lopputulokseen. Suomen kesä tarjoaa mitä parhaimmat puitteet meille kokeilla erilaisia kuntoilumuotoja ja löytää ehkä pitkää talvella silmälläpitäen uusia pysyvämpiäkin lajeja treeniohjelmaamme mukaan.

Treeni-iloa. Liikunta on ihanaa!

Kokeile kuntosalia ja jumppatunteja 10 pv maksutta!

Kokeile »

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever-kuntoklubit

Ajankohtaista

image description

Kokeile 10 päivää

    Kokeile kuntosalia ja ryhmäliikuntaa 10 päivää vain veloituksetta. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään. Uusille tutustujille.

    Nimi

    Etunimi:
    Sukunimi:

    Puhelin

    Sähköposti

    Kyllä, haluan hyvinvointivinkkejä ja tietoja tarjouksista sähköpostitse. Viestejä noin yksi viikossa, uutiskirjeet voi perua milloin tahansa.

    Keskus

    Haluatko tutustua LITE-saliin (FIT1 Espoo, Vaasa tai Forever Tampere)? Tutustu tästä.