Forever - onnistumisen asiantuntija

Ei treeniä ilman kunnon alkulämmittelyä! 

Kunnollinen alkulämmittely on toivottavasti monelle itsestäänselvyys. Ennen harjoittelun aloittamista tehtävät liikkeet valmistavat kehon tulevaa harjoitusta varten, joten niiden tärkeyttä voi liikaa korostaa. Jos halutaan, että kroppa pysyy ehjänä ja toimintakunnossa, on jokaisen saliharjoituksen alle enemmän kuin tarpeellista tehdä kunnon lämmittely. Lämmittelyliikkeet valitaan toki mm. oman tulevan treenin, oman liikkuvuuden, ja omien taitojen mukaan. Parhaimmillaan alkulämmittely itsessään jo parantaa kehon hallintaa, sekä liikkuvuutta.   

Alkulämmittely olisi hyvä aloittaa riittävän rauhallisesti, jotta keho kerkeää sopeutumaan liikkeelle lähtöön. Hermosto, lihaksisto, jänteet, nivelet, keuhkot sekä sydän herätellään ja valmistellaan tulevaa harjoitusta varten. 

Vaihtelua alkulämmittelyyn 

Alkulämmittelyn alkulämmittelyksi sopivat hyvin saleilta löytyvät kuntopyörät, juoksumatot, crossing-laitteet, soutulaitteet sekä porraskoneet. Näiden lisäksi olisi hyvä tehdä esimerkiksi liikkuvuutta lisääviä keppijumppa-liikkeitä, dynaamisia venytyksiä ja miksei vähän kehon hallintaakin vaativia liikkeitä – jotka ovat tarkoituksenmukaisia juuri tulevaa treeniä varten.  

Lisäksi alkuverryttelyn psykologista puolta ei sovi unohtaa, kuten ei muunkaan liikunnan. Lämmittely saa olla hauskaa, haastavaa ja motivoivaa.  

Tässä 11 esimerkkipätkää hyvistä treeniin valmistavista liikkeistä: 

(Nämä liikkeet eivät ole kaikille soveltuvia, kysythän lisää Personal Trainerilta tarvittaessa.)

1. Mittarimato 

2. Kyykkykävely


3. Yleisliike 

4. Lonkkien avaus

5. Kobra punnerrus

6. Sivukyykky

7. Askelkyykky kierrolla 

8. Lankkupyöriminen

9. Rapukävely 

10. Käsillä käveleminen/Käsilläseisonta 

11. Siltakävely

 

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Laura Nieminen Fustra-ohjaaja, Personal Trainer, Liikunnanohjaaja AMK

Painopisteinä kokonaisvaltainen hyvinvointi, monipuolinen liikunta pilke silmäkulmassa, tarvittaessa ruoska heiluen.

Viimeisimmät artikkelit

image description

Aloita nyt!

    TULE TUTUSTUMAAN


    Oletko kiinnostunut treenaamisesta Premium-klubillamme, mutta tahdot tutustua tiloihin ensin? Onnistuu! Jätä yhteystietosi, niin kuntoneuvojamme ottavat yhteyttä ilmaista tutustumista varten.


    Etunimi:

    Sukunimi:

    Puhelin:

    Sähköposti:

    Kyllä, haluan hyvinvointivinkkejä ja tietoja tarjouksista sähköpostitse. Viestejä noin yksi viikossa, uutiskirjeet voi perua milloin tahansa.

    Keskus