Forever - onnistumisen asiantuntija

Laahaavatko tulokset? Suunnitteletko vieväsi treenisi seuraavalle tasolle? Aika ottaa maksimivoimaharjoittelu treeniohjelmaasi. Maksimivoimaharjoittelu pelottaa etenkin naisia, koska treenin tavoitteena on monella solakoituminen ja kiinteytys. Vahva lihaksikas vartalo voi kuitenkin olla kaikkea muuta kuin tikkiin pumpattu bodarin vartalo. Yhä useampi nainen uskaltaa tarttua raskaampiin painoihin, koska nykytrendin mukainen ihannevartalo on naisella lihaksikas ja vahva. Lihakset saavat näkyä myös naisilla.

Miksi maksimivoimaharjoittelu kannattaa?

Kuntosaleilla näkyy paljon tavallisia kuntoilijoita, jotka tekevät vuodesta toiseen samaa ohjelmaa. Vartalo pysyy ehkä sutjakkaana, mutta näkyviä muutoksia ei tule. Syynä on se, ettei uskalleta lisätä painoja juuri lihasten kasvun pelossa. Keholla on kuitenkin tapana tottua yksipuoliseen treeniin, joten jos sitä ei haasta koskaan enempää, ei tuloksiakaan näy.

Hyvä treeni=rankka treeni?

Jotta sinusta tulisi lihaksikas bodari, tulisi treenin olla hyvin suunnitelmallista ja töitä olisi tehtävä paljon pitkäjänteisesti. Joten pelko pois ja ota maksimivoimaharjoittelu mukaan treeniohjelmaasi silloin tällöin, vaikka et haluaisikaan bodariksi. Uskalla haastaa itseäsi! Vahva keho suojaa sinua myös ikääntymisen aiheuttamilta rasituksilta ja kolotuksilta. Lihakset suojaavat niveliä. Pysyt kunnossa ja jaksat paremmin.

maksimivoimaharjoittelu

Miten saan lisää massaa kuntosaliharjoittelulla?

Maksimivoimaa ei siis tarvitse harjoitella tavallisen kuntoilijan niin, että riuhdot yhden toiston jättipainoilla, vaan maksimivoimaharjoittelu on syytä tehdä turvallisemmin ja maltilla. Kun alat harjoittelemaan maksimivoimaa, on kuitenkin tärkeää, että sinulla on liikkeet teknisesti hallussa. Raskailla painoilla tekniikka saattaa kärsiä. Liike olisi kuitenkin hyvä tehdä puhtaasti, jolloin se on tehokas ja turvallinen. Maksimivoimaohjelma voi sisältää alkuun vähintään 5-6 toiston sarjoja raskailla painoilla (lihasmassahakuinen harjoittelu). Voit myöhemmin ottaa mukaan 1-3 toiston sarjoja, kun viiden toiston sarjat alkavat sujumaan (maksimivoimahakuinen harjoittelu).

  1. Treenaa maksimivoimaa silloin tällöin, jotta hermostosi saa uusia ärsykkeitä. Esimerkiksi tee kerran kuussa 1 viikon ajan raskaampaa treeniä (tavallinen kuntoilija).
  2. Tee alkuun 5 toistoja sarjoja, voit jossain vaiheessa ottaa mukaan myös 1-3 toiston sarjoja.
  3. Maksimivoimaharjoitteita kannattaa tehdä kaverin kanssa tai pyytää varmistusapua.
  4. Muista syödä, lihas tarvitsee polttoainetta kasvaakseen. Syö jonkin verran normaalia enemmän proteiinia. Jos syöt joka aterialla proteiinia, saat varmasti tarpeeksi.
  5. Pidä myös lepopäiviä, lihas kehittyy levossa.

Kun teet maksimivoimatreenin, olisi hyvä, että sinulla on joku mukana varmistamassa, jos käykin niin, ettei viimeiset toistot nousekaan. Jos haluat kasvattaa lihasta, ei siihen riitä pelkkä maksimivoimaharjoittelu. Sinun on muistettava myös syödä hyvin. Syö neljä viisi kertaa päivässä tasaisin väliajoin. Katso, että syöt tarpeeksi proteiinia, liioitella ei kuitenkaan tarvitse.

Kun sinulla on vahva ja lihaksikas vartalo, jaksat arkeakin paremmin ja huomaat iloksesi, ettet tarvitsekaan apua enää raskaammissa arjen touhuissa. Miten mahtava tunne se onkaan!

Kokeile Foreverin kuntosaleja 3 päivää

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever-kuntoklubit
image description

Kokeile 3 päivää

    TULE TUTUSTUMAAN


    Oletko kiinnostunut treenaamisesta Premium-klubillamme, mutta tahdot tutustua tiloihin ensin? Onnistuu! Jätä yhteystietosi, niin kuntoneuvojamme ottavat yhteyttä ilmaista tutustumista varten.


    Etunimi:

    Sukunimi:

    Puhelin:

    Sähköposti:

    Kyllä, haluan hyvinvointivinkkejä ja tietoja tarjouksista sähköpostitse. Viestejä noin yksi viikossa, uutiskirjeet voi perua milloin tahansa.

    Keskus