Forever - onnistumisen asiantuntija

Onko treeni alkanut maistumaan puulta ja et löydä motivaatiota enää liikuntaan? Olisikohan aika pitää treenitauko? Treenitauko silloin tällöin ei oikeastaan ole hullumpi ajatus. Jos treenaat säännöllisesti useampia kertoja viikossa ja tunnet itsesi väsyneeksi, on syytä harkita taukoa. Joskus treenitauko voi olla myös kehityksen kannalta paikallaan. Lihasmuisti on onneksi hyvä ja esimerkiksi juoksutekniikka säilyy takaraivossa, vaikka pitäisitkin taukoa.

Muista kuunnella itseäsi herkällä korvalla

Joskus on hyvä pysähtyä ja kuulostella omaa kehoa. Jos energiat ovat matalalla pidempijaksoisesti, on syytä levätä ja ladata akkuja. Loukkaantuminen tai sairastuminen voi aiheuttaa myös pakollisen treenitauon, joka kestää viikoista jopa kuukausiin. Pitkittynyt flunssa on hyvä hoitaa kuntoon, jotta pystyt taas treenaamaan täysipainoisesti ja vältyt vakavammilta jälkitaudeilta.

Treenitauko silloin tällöin ei aiheuta kuntoilijalle tai aktiivisellekaan treenaajalle suurta hallaa. Treenitauolla ei ole välttämättä pakko lopettaa treenaamista kokonaan. Voit ottaa tilalle tauon aikana lempeämpiä lajeja, kuten jooga ja pilates. Tee myös kävelylenkkejä luonnossa. Näin kehosi saa edelleen tehokasta liikuntaa rauhallisemmalla tavalla ja myös mieli lepää. Loukkaantuminenkaan ei estä tekemästä jotakin toista treenimuotoa. Kuntoutus aloitetaan yleensä pian vamman sattumisen jälkeen.

Milloin on syytä pitää treenitauko

Merkit, jotka kertovat sinulle, kun on aika levätä

  • Olet jatkuvasti väsynyt
  • Treeni ei suju ja energiatasosi ovat matalalla
  • Motivaatio on heikko ja jäät ennemmin kotisohvalle kuin pinkaiset lenkille
  • Sairastelet jatkuvasti
  • Et palaudu urheilusuorituksista entiseen malliin
  • Olet ylirasittunut ja aivosi käyvät ylikierroksilla

Mitä teen treenitauolla?

  • Lepää ja nuku mahdollisuuksien mukaan paljon, keskity varsinkin laadukkaiden yöunien metsästykseen
  • Vaihda lajia johonkin rauhallisempaan muotoon, jos täyslepo ei sovellu sinulle ja tunnet jaksavasi
  • Keskity kokonaisvaltaiseen hyvinvointiisi, syö ja juo hyvin ja terveellisesti
  • Pyri välttämään stressaavia tilanteita, myös töissä.
  • Liiku luonnossa
  • Meditoi tai tee mindfulness-harjoituksia

Treenitauko saattaa kuulostaa himotreenaajalle painajaismaiselta, mutta tauosta saattaa olla suurikin hyöty. Voit yllättyä positiivisesti, kuinka harppaatkin jättiaskeleen eteenpäin treenissäsi tai jokin osa-alue alkaakin sujua ennennäkemättömällä tavalla. Uudet lajit, joita ehkä kokeilit tauollasi, ovatkin tuoneet täysin uusia ulottuvuuksia treeniisi, kun palaat vanhan lajin pariin takaisin. Pidä treenitaukoja silloin tällöin, lomallakaan ei ole pakko aina suorittaa, vaan voit nauttia lomastasi joskus myös ilman treeniä. Heitä huolella jalat ristiin ja nauti olostasi!

 

 

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever-kuntoklubit

Suosittelemme myös