Forever - onnistumisen asiantuntija

Ihmiskeho on suurenmoinen asia. Kehoa haastetaan, kohdellaan kaltoin, jopa rääkätään. Siltä odotetaan joskus suurempia, kuin mihin se pystyykään. Välillä kehoa venytetään äärimmäisyyksiin. Joskus se myös yllättää iloisesti, kun ylität itsesi.

Ihmiskeho myös väsyy ja kaipaa lepoa. Sitä tulisi kunnioittaa. Monella liikkujalla kehonhuolto unohtuu tai se jätetään minimiin. Kehoa huolletaan, kun muistetaan. Kehonhuolto on kuitenkin yksi tärkeimmistä asioista, ja sen ymmärtää usein aivan liian myöhään. Joskus vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä. Kehonhuolto-ohjelman ottaminen osaksi omaa liikunnan harrastusta on elintärkeä koko kehosi liikkuvuuden ja ylläpidon kannalta.

Kehonhuoltoliikkeitä

Kehonhuolto osaksi treeniohjelmaa

Hyvä ja säännöllinen kehonhuolto estää erilaisilta vammoilta, joita muodostuu herkemmin, kun keho on ylirasittunut. Usein kuultava fraasi ”kuuntele itseäsi” on varteenotettava neuvo, eikä sitä kannata ohittaa olankohautuksella. Kun kuuntelee itseään herkällä korvalla, huomaa nopeammin liiallisen rasituksen.

Jos kehonhuoltosi on retuperällä, on hyvä asettaa itselleen strategia tai tavoite, jota kohti pyrkiä. Kun aika on rajallista, keskittyy helposti vain treenaamaan. Eihän kehoa huoltamalla kuntoon tule! Tasapainoinen hyvin huollettu keho auttaa kuitenkin saavuttamaan yhä parempia tuloksia.

Kehoa olisi hyvä huoltaa ainakin kerran viikossa. Jos mahdollista, useamminkin. Lyhyt kehonhuolto-hetki venytyksineen voi olla vaikka jokapäiväistä, mutta ainakin kerran viikossa olisi hyvä keskittyä tekemään kokonaisvaltaisempi kehonhuolto.

Kehonhuolto-ohjelma

Miten huollan kehoani?

Kehoa voi huoltaa monin eri tavoin. Kehonhuolto-ohjelma on hyödyllistä ottaa osaksi omaa treeniäsi. Muista ainakin seuraavat:

  • Venyttely: muista venytellä aika-ajoin, tee rauhallisia liikkeitä niin, että venytys tuntuu, mutta et kuitenkaan tunne kipua.
  • Rauhallinen liikunta: kävelylenkki, uinti, kevyt lihaskuntoharjoittelu (jolla saat lähinnä veren kiertämään) tai kevyt kuntopyöräily ovat hyviä kehonhuoltoon sopivia liikuntamuotoja.
  • Kehoa ja mieltä hellivää liikuntaa: jooga, pilates tai jokin muu kehoa huoltava liikuntamuoto on hyvä mahduttaa treeniviikkoon, jolla on vaikutusta myös mielen hyvinvointiin.
  • Putkirullaus: rullaus on hyvä ottaa säännölliseksi osaksi treeniviikkoa. Hanki jämäkämpi rulla, jotta siitä on hyötyä. Rullailla voi kevyesti ennen treeniä (lähinnä hyvin lyhyet rullaukset) ja treenin jälkeen. Säännöllinen rullaus ennaltaehkäisee revähdyksiltä ja lihasten jumiutumiselta sekä parantaa jopa liikkuvuutta. Rullaus auttaa palautumaan nopeammin raskaasta treenistä.
  • Hieronta: mikä onkaan ihanampaa, kuin päättää päivä rentouttavaan hierontaan. Kokeile myös intialaista päähierontaa, joka lieventää stressiä. Hieronta auttaa avaamaan jumittuneita lihaksia ja saa veren kiertämään.
  • Terveellinen ruokavalio ja vedenjuonti: yhtenä tärkeänä osana kehonhuoltoa on myös terveellinen ja sopivin väliajoin nautittu ravinto sekä runsas vedenjuonti. Vesi saa kuona-aineet liikkeelle kehossa.

Älä jätä siis kehonhuoltoa tekemättä tai laiminlyö kehoasi vain treenaamalla kovaa. Muista pitää kehostasi huolta, näin saat siitä enemmän myös irti treeneissäsi. Hyvinvoiva keho tarvitsee sopivassa määrin treeniä sekä huoltoa ja kehon tasapaino säilyy. Helli itseäsi!

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever-kuntoklubit

Ajankohtaista