Forever - onnistumisen asiantuntija

Väsyttääkö kiireisen päivän jälkeen? Tänään on kuntosalipäivä, mutta kotisohva houkuttelee enemmän. Mihin motivaatio katoaa, kun vuoden pimein aika koittaa? Aamulla töihin lähtiessä on pimeää ja illalla kotiin palatessa yhtä pimeää. Ihan kuin aurinko ei olisi koskaan noussutkaan. Ei ihme, että energiavarastot ovat tyhjät.

Tässä viisi vinkkiä, miten jaksat paremmin ja nostat motivaatiotasi:

1. Hyvät yöunet ja aamutreeni

Hyvä unirytmi auttaa pysymään virkeänä päivisin. Rauhoita iltasi, pidä makuuhuone viileänä ja hanki mukavat vuodevaatteet. Mene ajoissa nukkumaan. Aikuiselle sopiva unenmäärä on noin 7-8 tuntia yössä. Herää joka aamu samoihin aikoihin, myös vapaapäivinä, jotta hyvä unirytmi säilyy.

Kun pysyt virkeänä koko päivän, on kuntosalillekin lähtö helpompaa ja motivaatio säilyy. Kannattaa kokeilla salitreeniä heti aamulla. Hyvien yöunien jälkeen treenaaminen sujuu paremmin. Aamutreeni käynnistää päivän aivan eri tavalla.

Lue myös: Pimeä aika alkaa – näin pääset helpommin sängystä ylös kaamosaikana

2. Terveellinen ja monipuolinen ravinto

Syö mahdollisimman terveellisesti ja usein, jotta verensokeri pysyy tasaisena pitkin päivää. Syö paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Näin hillitset mielitekoja. Muista pitää herkkupäiviä silloin tällöin. Usein liian tiukka ruokavalio tuhoaa jossain vaiheessa motivaation. Kuntosalitreenikin tuottaa paremmin ja nopeammin tuloksia, jos syöt ravitsevaa ruokaa tasaisin väliajoin. Keho tarvitsee riittävästi polttoainetta, jotta lihakset kehittyvät.

Huolehdi vitamiinien ja hivenaineiden riittävästä saannista, varsinkin niinä päivinä, kun et syö riittävän monipuolisesti. Talviaikaan on erityisen tärkeää huolehtia D-vitamiinin saannista. Käy mittauttamassa helmi-maaliskuussa arvosi, jotta tiedät, oletko saanut D-vitamiinia riittävästi.

3. Treenaa tavoitteellisesti ja suunnittele treenisi

Kun perusasiat ovat kunnossa ja tarvitset lisämotivaatiota, kirjaa tavoitteesi ylös, tee harjoituspäiväkirjaa sekä suunnittele etukäteen seuraavan viikon treenisi. Älä kuitenkaan seuraa suunnitelmia liian orjallisesti. Jos joskus kotisohva houkuttaakin ennemmin, salli se itsellesi ja ole armollinen. Pidä taas seuraavasta treenikerrasta kiinni.

Ota välillä kuvia itsestäsi, jotta näet konkreettisia tuloksia. Kuvien ottaminen on parempi kuin vaa’an pakkomielteinen seuraaminen.

4. Treenaa yhdessä kaverin tai Personal trainerin kanssa

Treenaa yhdessä samanhenkisen kaverin kanssa tai ota avuksi Personal trainer, joka tsemppaa sinua. Kun toinen ei jaksa vääntäytyä kuntosalille, on toinen apuna ja tukena. Treenaaminen on mukavampaa ja motivoivampaa yhdessä. Maksimipainojen kanssa voit tarvita myös apua. Jos treenaat yksin, kuuntele sellaista musiikkia, joka motivoi sinua. Joskus hyvä biisi, antaa sen viimeisen vetoavun.

5. Monipuolinen ja riittävän usein vaihtuva treeniohjelma

Vaihda kuntosaliohjelmaa riittävän usein. Kuntosaleilla saat apua ohjelman suunnitteluun. Näin mielenkiinto treenaamiseen säilyy ja harjoitteet ovat mahdollisimman monipuoliset. Päämäärätön treenaaminen ilman ohjelmaa ei usein tuota riittävän hyviä tuloksia ja motivaatio lopahtaa. Kannattaa käyttää ammattilaista apuna.

Muista, että motivaation puute on yleensä kiinni omasta mielestäsi. Mieti syitä, miksi motivaatio lopahtaa? Noudattaako se ehkä tiettyä kaavaa?  Näin osaat ennaltaehkäistä, kun se iskee seuraavan kerran.

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever-kuntoklubit

Ajankohtaista