Forever - onnistumisen asiantuntija

On helppoa todeta, ettei ole aikaa jollekin tekemiselle. Se on itseasiassa helpompaa, kuin ajan aktiivinen järjestäminen. Todellisuudessa se, ettei ole aikaa, pohjautuu usein muihin seikkoihin. Havaintojeni mukaan yleisin syy on kadoksissa oleva motivaatio, syy tekemiselle puuttuu tai se on väärä. Esimerkiksi ajanpuute liikunnan suhteen – kenen vuoksi liikut? Onko se oma tahto vai ainoastaan suoritettava pakkopulla?

Kuinka sitten saada pakkopullasta mukava asia tai kuinka järjestää aikaa, mikäli kyseessä on vain ajanhallinnan järjestelykysymys? Jaan kanssasi kolme seikkaa, joilla voisi löytyä aikaa myös liikkumiseen. 

Selkeytä mielenkiinnonkohteesi

Mistä liikunnasta pidät? Onko jokin tietty laji, joka saa sinut rakastamaan liikuntaa, voimaan hyvin? Kaipaisitko lisää energiaa päiviisi, vireystilan kohotusta, sosiaalisia suhteita liikunnan kautta tai hektistä arkea tasapainottavaa liikuntaa?  

Lue myös:  Motivaatiota viikonlopputreeniin – kolme vinkkiä kun motivaatio uhkaa loppua.

Luo tavoitteet

Tavoitteet tuovat merkityksen tekemiselle, antavat suuntaa ja luovat rutiineja. Mieti mikä voisi olla sinun isompi tavoite liikunnan suhteen ja mikä olisi realistinen, saavutettavissa oleva välitavoite? Lähde pienistä askelista ensin liikkeelle. Vaikka suurempi tavoitteesi olisi esimerkiksi löytää viisi tuntia viikossa aikaa liikkumiseen, voisi aluksi riittää vaikkapa tunti tai kaksi. Kun olet tämän kanssa onnistunut, voit lisätä pikku hiljaa kertoja. Muista realistisuus, sillä onnistumisen tunteet lisäävät hyvää oloa ja näin olen motivaatiotasi liikkumista kohtaan. Toisin sanoen, unelmoi isosti, mutta tee myös realistisia, niin pieniä välitavoitteita, että onnistut niissä takuuvarmasti.

Luo tavoitteet

Suunnitelmallisuus ja aikataulutus

Seuraavaksi olisi aika laatia tietty suunnitelma ja aikataulu. Mitä asioita on hoidettava päivien aikana ja mihin kellonaikaan kukin asia tulisi hoitaa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Konkreettisesti kirjaa siis ylös kaikki asiat, joihin kulutat aikaasi (työ, ystävät, harrastukset, parisuhde, perhe, vapaa-aika jne.) Sitten pohdi kuinka paljon tunteina kulutat näihin aikaasi juuri tällä hetkellä? Tarkastele, voisiko jokin toiminta vaatia enemmän aikaa, joku vähemmän aikaa ja ennen kaikkea, käytätkö aikasi sinulle tärkeisiin asioihin ja ihmisiin? Ja viimeisenä, voisiko joitain asioita yhdistää, esim liikunta ja ystävien tapaaminen yhteistreenien merkeissä tai voisiko vaikkapa perheen kanssa olla jokin yhteinen harrastus tms.? Kun asiat ja kellonajat ovat ylhäällä, on helppoa lähteä vain noudattamaan laadittua suunnitelmaa. Tavoitteiden luominen, niitä kohti meneminen ja rutiinit lisäävät myös hallinnan tunnetta, että oma elämä on hallinnassa ja omissa käsissä. Tämä lisää vahvasti hyvinvointia ja saa sinut tekemään viisaita valintoja ajankäytön suhteen.  

Lue myös: 6 vinkkiä mielekkäämpään liikuntaan

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Jaana Johansson Fustra-ohjaaja, mentaalivalmentaja

Työskentelen Forever Herttoniemessä Fustra-ohjaajana. Omat vahvuuslajini ovat nyrkkeily ja maratonjuoksu . Motivoidun tavoitteellisesta urheilusta/ohjaamisesta. Minulle on tärkeää kokonaisvaltainen hyvinvointi ja tästä syystä mentaalivalmennus on intohimoni.

Ajankohtaista