Forever - onnistumisen asiantuntija

Onnistumistarinassa asiakkaamme kertovat omin sanoin, kuinka he ovat löytäneet liikunnan ilon tai saavuttaneet itselleen tärkeän tavoitteen. Onnistuminen ei ole sattuman kauppaa: oma tahto onnistua ja asiantuntijat ympärillä tukemassa johtavat tuloksiin. Jokainen voi saavuttaa paremman olon – tästä upeat onnistujamme ovat inspiroivia esimerkkejä!

 

 

Viikon onnistuja – Marja-Liisa Nevala:

Lokakuussa sain Forever-kuntoklubille lahjakortin ja liittyessäni klubille jäseneksi sain Fustra -tunnin ohjaajaltani Mikolta. Tähän aikaan en ollut harrastanut liikuntaa moneen vuoteen eli olin todella rapakunnossa ja Mikon kanssa neuvoteltiin mitä voitaisiin yhdessä ruveta tekemään.

Ryhtini oli huono ja niskassa iso kyttyrä (emännän kyhmy), josta Mikko totesi, että kyseessä on rasvapatti, ja se saadaan pois. Tästä alkoi treenit kaksi kertaa viikossa valmentajan kanssa. Alku olikarmeata, koska kaikki tuntui raskaalta huonon kunnon takia, ja hengitystekniikkani oli pielessä.

Mikko laittoi myös ruokavalioni kuntoon, koska painoa oli liikaa. Vähennettiin herkkujen syömistä ja nykyään kun leivon, teen sen pääosin muille. Kyllä ohjaajalla on ollut kova työ saada mummo treenaamaan. Välillä sääliksi kävi, kun eivät tehtävät meinanneet onnistua!

Puolessa vuodessa sain noin 10 kiloa pois, ja nyt paino on pysynyt paikoillaan. Kunto on kohentunut selkeästi, jaksan arjessa paremmin, ryhti on suoristunut ja nukun paremmin. Myös tutuilta on ollut kiva kuulla positiivista palautetta!

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever-kuntoklubit