Forever - onnistumisen asiantuntija

Hiekkaharjun Forever järjesti kauden avajaiset loppiaisena, jolloin uusilla ja vanhoilla jäsenillä oli mahdollisuus tutustua kevään ryhmäliikuntatarjontaan. Paikalla oli paljon väkeä lapsista aikuisiin, ja kaikki liikuntatilat olivat ahkerassa käytössä koko aamupäivän. Kuntokeskuksen käytävillä ja pukuhuoneessa vastaani käveli hymyileviä ja punaposkisia ihmisiä, mikä kertoi päivän onnistumisesta kaiken. Tätä on liikunta parhaimmillaan.

Forever on lanseerannut keväälle uuden Syke-tunnin, jonka tavoitteena on kehittää hapenottokykyä. Loppiaisena tunnin ohjaisi yksi sen kehittäjistä, ryhmäliikuntaohjaaja Sini Murto. Syke-tunti starttasi reippaalla lämmittelyllä, jolla herättelimme kehoa yksinkertaisilla ja tehokkailla liikkeillä. Lämmittelyn jälkeen seurasi kovempia ja kevyempiä sykettä kohottavia jaksoja intervallityyppisesti. Jaksojen aikana musiikki oli energistä, mikä sopi hyvin harjoitteisiin. Lisäksi harjoitteet tehtiin molemmille puolille, mikä tukee hyvää lihastasapainoa ja kehittää koordinaatiota.

SYKE tunti

Nautin tunnista suunnattomasti, vaikka reidet ja pohkeet polttelivatkin ajoittain. Sini antoi tunnilla myös mahdollisuuden liikkua hypyttömästi ja matalammilla syketasoille, minkä vuoksi tunti soveltuu hyvin kaikentasoisille liikkujille. Kävimme hypyttömiä vaihtoehtoja läpi tunnin alussa, jonka lisäksi Sini muistutteli harjoituksen aikana kevyemmistä vaihtoehdoista ja liikkumisesta oman kuntotason mukaan.

Erityisen Syke-tunnista teki sen energisyys ja vauhti: hiki sai lentää ja sykkeiden nousu tuntua. Sinin kannustavaa ja selkää ohjausta oli helppo seurata. Lisäksi hänen oma liikekielensä oli ihailtavaa. Tunti oli liikuntaelämys parhaasta päästä – ei kevyt, mutta inspiroiva kokemus siitä, miten omat rajat voidaan ylittää kun ohjaaja osaa innostaa ja vetää “oikeista naruista”.

Tässä asiakkaiden ajatuksia SYKE-tunnin jälkeen:

  • tulee varmaan vakkaritunniksi
  • raskas tunti
  • kiva, että on tunti, jossa ei ole välineitä
  • yksinkertainen
  • tehoa voi säädellä itse, sopii kaikille
  • ohjaajan näköinen
  • miehille kova treeni
  • vastasi odotuksia paremmin kuin hyvin
  • ihanan helppo koreografia, uskaltaa tulla jatkossakin
  • kivaa oli, pohkeet kuoli
  • älyttömän hyvin rakennettu, kyykyt hyppien haastavia
  • ehdottomasti uudestaan
  • oli kivaa
  • tykkäsin paljon

 

Sinille iso kiitos tunnista 🙂

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Niina Aaltonen Ryhmäliikuntaohjaaja

Liikunnanohjaaja (AMK) & koulutettu hieroja. Opintoja myös liikuntalääketieteestä, valmennuksesta ja fysioterapiasta. Foreverillä ohjaan ryhmäliikuntaa, ja harrastan vapaa-ajalla judoa, nyrkkeilyä ja luonnossa liikkumista.

Ajankohtaista