Forever - onnistumisen asiantuntija

Glukoosi, fruktoosi, glukoosi-fruktoosisiirappi, laktoosi, pöytäsokeri, hunaja, siirappi, karppisokeri.

Sokeri on hiilihydraattia. Pääosin sokerista puhuttaessa tarkoitetaan sakkaroosia. Sakkaroosi eli niin kutsuttu pöytäsokeri on glukoosin ja fruktoosin ”yhdistelmä”. Suomessa tämä pöytäsokeri on jalostettu sokerijuurikkaasta.

Pieni määrä sokeria sokerina on ihmiselle ihan ok, mutta suurimmalla osalla meistä kulutus on suurempaa. Onko terveydelle järkevää syödä ylipaljon tuotteita, jotka eivät vie nälkää mutta silti sisältävät vain energiaa, ei lainkaan vitamiineja, hivenaineita eikä kuitua?

”Mutta kun tekee mieli”

Mieliteossa on loppujen lopuksi harvalla kyse sokerista, en ole kertaakaan kuullut, että joku haluaisi imeskellä ruokalusikallisen sokeria pahimpaan makeannälkään. Oletko sokeria sormella osoittelevana miettinyt, että mitä jos sokeri ei sellaisenaan olekaan koukuttaja?

Carbfats – koukuttava sekoitus

Harvalla makeanhimossa tekee mieli hedelmäsalaattia tai vadelmia. Todennäköisesti makeanhimoissasi ja nälissäsi kaupassa käydessäsi suuntaat esimerkiksi juuri suklaapatukkaosastolle, tai paistopisteelle – etkä sille hunajahyllylle?

Carbfats”:it ovat hiilihydraatin ja rasvan sekoituksia, tai sanotaanko että sokerin ja rasvan herkullisia kombinaatioita. Ne ovat siis kutkuttavan mukava sekoitus suolaa, sokeria ja rasvaa.

Rasva (fat)              

  • avokado
  • öljyt
  • lohi
  • pähkinät
  • siemenet

Hiilihydraatti (carbohydrate) 

  • omena
  • banaani
  • bataatti
  • linssit
  • parsakaali
  • puurohiutale
  • riisi

Mielitekoja aiheuttava carbfat:

  • pähkinävoi
  • sipsit
  • pizza
  • leivonnaiset
  • jäätelö
  • ranskalaiset
  • suklaa

Mitä sokeri tai carbfats:it aiheuttavat elimistössä?

Jos pohditaan esimerkiksi suklaapatukkaa, suklaa sisältää muun muassa rasvaa ja sokeria. Kun ihminen nauttii sokeria, vaikkapa sen suklaan muodossa, verensokeri nousee – ja nopeasti. Nopea verensokerin nousu aiheuttaa kuitenkin todennäköisesti myös vastaavasti nopean laskun. Verensokerin lasku taas voi aiheuttaa huimausta, vapinaa, sydämentykytyksiä, nälän tai väsymyksen tunnetta tai vaikkapa ärtyneisyyttä ei-diabeetikollakin. Loogisestikin ajateltuna suklaapatukan syöminen voi verensokerivaihteluidensakin puolesta ajatuttaa sinut syömään jotain muutakin yhtä nopeasti vaikuttavaa tuotetta.

Vaihteleva verensokeri voi häiritä keskittymistä, varmasti myös väsymyksen takia. Energiatasot saattavat vaihdella verensokerivaihteluiden mukaan. Eikö ole mahtavaa tehdä töitä väsyneenä ja fokus ihan jossakin muualla?

Lue myös: Vaihda parempiin hiilareihin! 5 helppoa muutosta, jotka voit tehdä heti

Mitä tapahtuu, kun vähentää ruokavaliostansa sokeria?

Joillekin sokerin vähentäminen voi ensi alkuun niin sanottuna vieroitusoireena aiheuttaa päänsärkyä tai huonoa, vetämätöntä oloa. Ruokavalioon tehtäessä muutoksia ja vaihtaessa sisältöä laadukkaampiin lähteisiin, olosi on pidemmällä aikajänteellä todennäköisesti kuitenkin paljon virkeämpi. Vähemmän energiaa nauttiessasi myös paino voi pudota.

Sokerin vähentäminen tarkoittaa sinun vaihtavan sokeripitoisia tuotteita paremmiksi vaihtoehdoiksi, kuten hedelmiksi. Napaasikin todennäköisesti mahtuu enemmän kasviksia, täten kuidun lisääntyessä vatsan toimintakin paranee. Kuidulla on lukuisia muitakin terveysvaikutuksia – suklaassa tai munkissahan kuitua ei juuri ole.

Osa ihmisistä, jotka käyttävät paljon sokeria, ovat yksinkertaisesti tottuneet makeaan makuun. Sokeri on vähän samanlainen kuin suola – jos suolaa on tottunut käyttämään reilulla kädellä, tuskin puuro maistuu aluksi miltään muulta kuin pahalta tai mauttomalta. Moni makujen perusteella valintoja tekevä juokin sokeria sisältäviä makuvissyjä – koska ne vain maistuvat paremmalta kuin hanavesi tekee. Sokerin vähentämistä voi siis totutella tekemään asteittain, vaikka sekoittamalla luonnonjugurttia banaanijugurtin sekaan ensin 50-50 suhdanteella ja myöhemmin 60-40, 70-30.

Lue myös: Totuus aineenvaihdunnasta – näillä keinoin nopeutat

Myytti

Vaikka hedelmätkin sisältävät sokeria, on kuitenkin eri asia syödä omenaa kuin suklaapatukkaa. Hedelmien sisältämä hedelmäsokeri on eri asia kuin moneen tuotteeseen lisätty fruktoosi tai glukoosi-fruktoosi-siirappi – sillä omena on eri asia kuitupitoisuutensa ja kivennäisainepitoisuuksiensa vuoksi, kuin omenalta maistuva karkki.

Jos vertaa suklaapatukkaa ja itse valmistettua tuorepuuroa, kumpi pitää nälän loitolla pidempään? Sokeri on energiatiheää, eli saadaksesi vatsasi täyteen, sinun pitää syödä määrällisesti enemmän. Kun käytät energiatiheää eli useimmiten ravintoköyhää ruokaa enemmän, syöt jotakin muuta vastaavasti vähemmän. Saatat siis jättää syömättä terveydellesi edullisia ainesosia.

Sokeria tosiaan on runsaasti energiaa sisältävissä tuotteissa, joten loogisesti ylimääräinen sokeri voi varastoitua rasvana eli tarrata vyötäisille. Carbfats:ien sisältö toimii samalla logiikalla, rasva on energiatiheää siinä missä sokerikin – eli varmasti munkkien popsiminen lisää energiansaantiasi helposti usealla sadalla kilokalorilla. Nämä herkkujen kombinaatiot aiheuttavat sinulle varmasti myös mielihyvän tunnetta.

Mistä älytön makeanhimo voi esimerkiksi johtua?

  1. Heikosta ateriarytmistä ja siten huonosti syödystä päivästä – eli nälästä
  2. Liian vähäisestä energiansaannista, toisin sanoen liian kevyesti syömisestä, varsinkin suhteessa kulutukseen
  3. Tavasta
  4. Väsymyksestä
  5. Palkitsemisesta

Jos kesän jälkeen herkuttelu on jäänyt päälle, testaa viiden portaan suunnitelmaa päästäksesi arkikarkkihampaan kolotuksesta eroon.

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Miia Roine Ravintovalmentaja

Kokonaiskuvaa huomioonottava amatööritriathlonisti, jonka taskuista löytyy kikkoja niin ravitsemusmuutoksen mentaalipuoleen sekä käytännön puolen erityisosaamiskorteista: suolistovaivoista, kehonkoostumuksen muokkauksesta sekä diabeteksesta. Oma ykköstyypin diabetes on valttikortti - sillä diabeetikon ruokavalio on ihanteellinen kaikille.

Suosittelemme myös