Forever - onnistumisen asiantuntija

Kuulostaisiko hyvältä? Suomalaisten kesä. Mökki, jäätelöä, grilli. Lomaa, ulkomaan matkoja ja lisää jäätelöä.

Miksi meidän paino nousee kesällä?

Hetki sitten luonani kävi asiakas, joka kertoi, että kesällä päivät kuluvat puuhommien merkeissä hikoillen.  Aika tyypillistä suomalaista tapaa viettää kesää, eiksje. Tavoitteena oli tyssänneen painonpudotuksen syyn selvittäminen, ja kävimme läpi miltä ruokakuviot näyttävät tältä erää.

Asiakas totesi, että tarvii varmaan ottaa kahvakuula mökille mukaan, jotta illalla ennen saunaa voi heilutella sitä vaikka laiturilla – kun liikunta jää niin vähälle. Totesin, että no ei jää, ainut mikä jää on ruokailu.

Milloin ruoan syömisestä tuli synti?

Viime kesänä kirjoitin blogiin aiheesta Milloin ruoan syömisestä tuli synti. Kerroin tarkkaan missä ruokailutottumusten syypää sijaitsee – syyttäisimpä, että se sijaitsee ateriarytmissä ja yksitoikkoisissa eväissä. Käytin kirjoituksessa esimerkkinä makkaraa ja pitkiä ateriavälejä. Jos syöt kaksi ateriaa päivässä, niin varmasti nälkään menee paketillinen makkaraa parin sellaisen sijaan – tämä taas tarkoittaa sitä, että ateria on kovin yksitoikkoinen. Tässä tapauksessa määrän korjaaminen ei olisi ydinseikka, vaan se että tihentäisi ateriavälejä ja söisi aterialla monipuolisemmin. Näihin asioihin määrän sijaan keskittyminen ajaisi automaattisesti ruoan laatua paremmaksi, ja vihoviimeiseksi huolenaiheeksi jäisi määrä.

Kun suomalainen viettää kesää, pohtii tämä että niin vähässä on nämä kesäpäivät ja kesään kuuluu jäätelö, niin syömpä jäätelön. Vaikka joka päivä, syksyllä sitten ehtii karistaa ne vyötäröltä.

Mitä jos et tämän vuoden syksynä aloittaisikaan kesän jälkeistä painonpudotuskuuria?

Jos lomapäivät kuluvat hyötyliikunnan merkeissä, tuskin painoa nostattava elementti on liikunnan puute. Tuskin suomalaisen kesälomapäivät sisälläkään kuluvat, pakkohan sitä on olla ulkona.

Positiivista kuitenkin on se, että ihmiskeho ei ymmärrä mistä liike tulee, halon hakkuusta vai kuntosalilta, soutulaitteesta vai soutuveneestä. Jos salilla treenailu kesäisin ei huvita, ei se estä tavoitteisiin pääsemästä. Kellon kuluminen kuitenkin estää, jos kyseessä on kehonkoostumusta muokkaava tavoite. Rehkittyäsi 12 tuntia puiden raahaamisen ääressä, kuinka monta satasta vetoa, että makkaroita menee enemmän kuin olisi toisaalta tarpeen? Entä jos olet pyöräillyt kaupungille ja syönyt kuusi tuntia sitten aamupalan, kuinka paljon sitä jäätelöä tekeekin mieli?

Voisiko kaikkien dieettien ratkaisu olla elämän mittaisen tavan opettelu: nimittäin tekemisten katkaisu hetkellisesti – jotta ehdit syödä. Joskus kuuluu herkutella, toisinaan taas tulee syötyä oikein terveellisesti, tämä tasaantuu elämän mittaisen matkan aikana. Jos tunnistat itsessäsi kaikki-tai-ei-mitään-tyylistä ruokailuasennetta, suosittelisin kuitenkin hakemaan kultaista keskitietä kumpaankin ääripäähän.

Paljonko siis olisit valmis maksamaan, jos minulla olisi takataskussa ratkaisu siihen, että tänä kesänä paino ei nouse?

No, minulla on. Syö usein. Katkaise tekeminen muutaman tunnin välein. Jos tähän muutokseen et ole valmis, tuskin olet valmis pysymään syksyllä tiukassa dieetissäkään kiinni. Tai siis, joka vuotisessa dieetissä. Laita vaikka eväät valmiiksi ja kello soimaan.

Ei hätää

Jos pistää viikon ajan ranttaliksi etelänreissulla, tuskin vaa’assa näkyvät kilot jäädäkseen ovat tulleet. Ranskalaisten perunoiden, oluen ja sipsien mukana kilo tai puolitoista tarttuu helposti lyhyessäkin ajassa. Tämä nyt kuitenkaan ei näy kehonkoostumusmittauksessa rasvan massassa, vaan muun muassa nesteessä. Normaalirytmiin ja arkeen palatessa kyseinen turpoamiskilo putoaa kyllä pois ilman sen suurempaa kitukuuria. Kesän aikana nautitut muutamat jäätelöpalleroiset samalla logiikalla eivät rasvaprosenttiasi syksyksi nosta, mutta jokapäiväinen raameista periksi antaminen kyllä nostaa. Tämä on vähän sama asia kuin liikunta tai salilla käyminen, kun flunssan takia jättää pariksi viikoksi välistä, rytmiin tarttuminen tarvitsee hervottoman määrän efforttia.

Kikkakolmosia

Jos koet huonoa omatuntoa esimerkiksi grillaamisten suhteen, älä koe. Kun syöt grillattavia, nauti alle alkupalasalaatti. Kesällä tämä voi sisältää esimerkiksi kirsikoita, viinirypäleitä, pähkinöitä, vuohenjuustoa ja salaattia sisältävä herkku. Grillievästen joukosta sopii siis löytyä suomalaisten herkkugrillattavia, mutta toki myös lautaselle muutenkin kuuluvaa väriä: maissia, ananasta, kesäkurpitsaa, parsaa, raparperia, kukkakaalipihviä. Ruokaa laittaessa voi popsia raakaa porkkanaa tai keitettyjen uusien perunoiden kylkeen pistää uuniin muurikkakasviksia. Herkuttele toki myös jäätelöllä, kunhan se menee jälkiruokana, eikä yhden aterian korvikkeena 😊 Kyllä kesästä kuuluu myös nauttia!

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Miia Roine Ravintovalmentaja

Kokonaiskuvaa huomioonottava amatööritriathlonisti, jonka taskuista löytyy kikkoja niin ravitsemusmuutoksen mentaalipuoleen sekä käytännön puolen erityisosaamiskorteista: suolistovaivoista, kehonkoostumuksen muokkauksesta sekä diabeteksesta. Oma ykköstyypin diabetes on valttikortti - sillä diabeetikon ruokavalio on ihanteellinen kaikille.

Ajankohtaista